To much of my delight, it's snowy and wintery again, and skies have been favourably cloudless. On Sunday I celebrated this occasion somewhat and went on a little picture tour. The colorfulness you occasionally get here just never ceases to amaze. Pure snow truly lights up at days like these.
I still feel like I'm only progressing in the language with baby steps, but yesterday for the first time I found myself giving an automatic reply to something unusual in Icelandic instead of English. Two guys were going to the pool before me, and the other paid for both by using these popular ten time admission cards. There was also someone behind me in line, so the lady inquired if I wanted to pay for two too. "Tvö?", she asked. "Nei, bara eitt" I answered and was rather pleased with myself for the next hour. I know it's such a small victory, but I'm hoping this could be the first step towards being able to use the language by instinct. In previous occasions I've often been half a second too hasty switching to English, I've missed so many good opportunities to show off my newfound Icelandic proficiency. I remember what I could've said in local language right after finishing saying that in English.
Since I've taken up the habit of posting stuff I've been wasting my time with, I might as well keep doing that whenever I feel so. I've presented visions of this hypermedia (this word makes me digress, but I use it anyway, since it's in the course title) production project to a few of you. I'm starting to believe that I can also craft the background musics and sounds myself. That gives me the liberty of owning all copyrights, so if it happens to become nice enough, I might start using it as a part of my résumé. The concept might be unveiled completely when everything starts coming together, but just to give you a general idea: The "storyline" jumps back and forth between two different but intertwining collections of mysteries, puzzles and demosceneesque animations. The light and happy side will be named Rhino Statist, the dark and gloomy is called I Shot Tristan. Both are anagrams of the actual name for the production, which some of you crafty readers could figure out rather easily. Here's some quick and crude sample tunes for the light side and the dark side.
The more you get into anything, the more there is to be learned.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Parahin Samuli,
Kyllä se olisi nyt mailin paikka -sen verran tekstisi potkii pohdiskelevaa mieltä pystyyn.
Mutta lyhyesti. Nämä on niitä harvoja, lukemiani blogeja, joissa elämä näyttäytyy kauniina. Mahtavaa, että joku vielä tänä päivänä voi sanoa ääneen ja pää pystyssä:" I think I'm lucky. I love being the naive fool that I am.". Mahtavuutta. Mikä on tämä maailma, missä kyynisyys ja krittisyys (lue: vaippa vinossa koko ajan)on niin helvetin trendikästä, että niistä tulee itseisarvoja?Onko intellektuelli se, joka kertoo maailman olevan tuhoutumassa vai se, joka kertoo elämän olevan kuitenkin aika mukavaa?
Pentti Saarikoski on ollut kyllä yksi näistä hemmetin onnettomista ihmisistä. Hassua lueskella rinta rinnan blogiasi ja Saarikosken Islanti-kokemuksia 70-luvulta.
" Kaduilla vallitsi sunnuntaipäivän rauha. Tjörninin sorsat olivat samannäköisiä kuin suomalaiset sorsat. Borgin baarissa kaikki olivat puoleltapäivin juovuksissa.Kummastelemme, miten näin pieni määrä ihmisiä voi muodostaa valtion...lapset kiertävät ostamassa Visiriä sininen pussi olkapäällä, ostin lehden vaikka en ymmärrä muuta kuin otsikoita, että Harriman on sanonut jotain ja Kosygin ollut jossakin, pitäisikö ostaa englanninkielinen lehti, että osaisi masentua oikeista asioista"
- P.Saarikoski: Katselen Stalinin pään yli ulos-
Ei käy kateeksi 70-luvun nuoret, joiden maailmanparannustahto ajoi kaiken muun ohi.
Minä en ole päässyt vielä lähtemään. Odottelu kasvattaa lähdönvimmaa ja kasvattaa sitä niin paljon, että kaikki muu kuin lähtö ja toisaalla oleminen tuntuu merkityksettömältä.Eduskuntavaalit ja muut.
Pian kuuntelen tekemäsi kipaleenpoikaset. Nauti, hyvä ystävä, ja varo oksentelevia tyttölapsia (anteeksi, mutta nauroin hillittömästi tuolle tapaukselle ;))
Parahin.
Mailaappa joskus jos siltä tuntuu, mää kyllä mailaan takaisin! Itteasiassa ehkä voisin koittaa jopa aloittaa tradition taas, joskus jos.
Sorsat tosiaan näyttävät samoilta. Borgin baariin en ole vielä mennyt, mutta ehkä nyt joudun. Jos olisin Saarikosken joskus päässyt tapaamaan, olisin ostanut hänelle bongot.
Ja niin. Se lähdön odottelu, se. Itsestänikin monasti lähdön lähetessä tuntui, että vaasalaisella elämälläni ei ole minulle enää mitään annettavaa, ja minulla ei ole sille. Tuskallista, mutta monasti lähtöön liittyvää.
Eläkä taas suotta anteeks' pyytele, kun mää nauran sille tapaukselle itsekin. Pikkuisen se oksennus tuntuu tyttölapsen viehättävyyttä vähentävän, mutta silti. Jäläkikäteen nauratti ihteäkin niin paljon ettei jaksanut olla mitenkään äkäinen. Parempi niin.
Lähetä kommentti